sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Touhukkaat kyläseurat ja asukasraadit tarvitsevat hilloa

Touhukkaat kyläseurat ja asukasraadit tarvitsevat hilloa


Sain 14.2.2017 viesti, jossa pienten lasten isä pohti seuraavaa:
Kyläseurojen aktivointi olisi tärkeää. Mieluusti merkittävämpi osa alueellisen virikerakentamisen rahoituksesta (esim leikkikentät tms.) voisi vuosittain jakaa kyläseuroille, jotka osaisivat priorisoida toiveet. Samalla voisi jatkuvasti arvioida ja kehittää rahoitusmallia, joka palkitsee kylien toimeliaisuuden. Täydelliseen rahanjakoautomaattimalliin ei ole syytä mennä.


Nykyajassa puutteelliseksi todettu yhteisöllisyys uusilla asuinalueilla, joihin on muuttanut ulkopaikkakuntalaisia, tapahtuisi tehokkaimmin aktiivisten kyläseurojen kautta. Nykyisellään esim. Hyllykallioseura taitaa olla kovin hiljainen. Missä ovat Hyllykallion alkuvuosikymmenten touhukkaiden persoonien kaltaiset sukupolvet?


Kuulemani ja mediatietojen mukaan kaupungin ensimmäisen kansalaispaneelin osalta käytiin hyviä keskusteluja Hyllykallio, Kertunlaakso, Tanelinranta – alueen kehittämisajatuksista. Ilmeisesti niitä ei enää viedä tehokkaasti eteenpäin, kun vaikuttavaa kyläseuratoimintaa ei ole.


Yhteydenoton jälkeen minunkin on pakko palautella mieleen menneitä ja pohtia syitä miksi asukkaista tuntuu oudolta? Oliko raati vain kaupungin huitaisu kylille vai vakava yritys viedä asioita eteenpäin? Tuliko jokin katkos, jonka vielä voisi korjata?


24.2.2017
valtuustoehdokas Jouko Peltonen
ps. Yhdyn valtuutettujen ja aktiivisten kuntoliikkujien toiveeseen, jonka mukaan
Haalin suuntaan tarvitaan turvallinen pyörätie.

Kuntavaaliehdokas Jouko Peltonen facebook-linkki



Tiedoksi Jouko Peltonen
Kuntavaaliehdokas 2017


Facebook-sivut:


https://www.facebook.com/groups/374679206226477/

lauantai 18. helmikuuta 2017

Mikä olisi parasta kikyä?


Kirjoitus on julkaistu: Ilkka 8.2.2017, Seinäjoen Sanomat 8.2.2017


Mikä olisi parasta kikyä?

Mihin kilpailukykysopimuksen (kiky) sisältämä työajanpidennys olisi järkevää käyttää, jos kuntien päättäjillä olisi rohkeutta olla viisaita? Olisi kiitettävää, jos kikyn soveltamista pohdittaisiin kunnissa, vaikka kunnallinen työmarkkinajärjestö ohjeistaa suoraviivaista siirtoa työaikaan. Kannattaisi varmasti pysähtyä kuuntelemaan kunnan suurinta voimavaraa eli henkilöstöä.
Kiky sisältää lisätyöaikaa 24 tuntia vuodessa. Pidennys on matemaattisesti 6 minuuttia päivässä ja 30 minuuttia viikossaErityisvaikeita soveltamisaloja on varmasti olemassa. Esimerkiksi opetusalalla kikyn on suunniteltu jakautuvan lisäkoulutuspäiviin (VESO) ja opettajien yhteissuunnitteluaikaan. Ongelma em.logiikassa on se, ettei nykyäänkään laadukkaaseen koulutukseen ole kunnissa välttämättä riittävästi rahaa. 
Kikyn kautta saatava suoraviivainen säästö ja tuottavuuden kasvu ovat vaikeasti saavutettava haaste, saattaapa se olla jopa ongelmallista toteuttaa.
Olisiko parasta ja yksinkertaista suunnata määrätty lisätyöaika terveyttä edistävään ja ennaltaehkäisevään työhön. Kannattaisi pohtia avoimesti lisätyöajan suuntaamista kuntoliikuntaan.
Parhaimmillaan kikyn uudenlainen soveltamismalli voisi olla työpaikkakohtainen tai yksilöllinen. Joustavin järjestelmä olisiajasta ja paikasta riippumatonta liikuntaa Juuan kunnan mallin mukaan.
Yle tv-uutisissa, Aamulehdessä ja Karjalaisessa uutisoitu Juuan kunnan alkuperäinen idea uudenlaiseksi kiky-malliksi olisi kehittämisen arvoinen. Toivon, että Seinäjoen kaupunki harkitsee vakavasti Juuan mallia. Tämä täydentäisi tavoitteita, joita esimerkiksi oppilaiden ja opiskelijoiden liikuntasatsauksilla tavoitellaan. Samalla toivon, että Seinäjoki pitää kiinni lähiliikuntapaikkasuunnitelman aikataulusta ja tukee jatkossa vahvasti lasten ja nuorten liikuntaa ja jättää perimättä liikuntapaikkavuokrat lasten ja nuorten ryhmiltä.
Näillä eväillä henkilöstö ja nuoret voivat toivottavasti entistä paremmin ja jaksavat eteenpäin elämässä.

Jouko Peltonen
kunnallisvaaliehdokas, Seinäjoki/Nurmo