Vanhukset, vammaiset ja lapset poliittisen pelin nappuloina

Vanhukset, vammaiset ja lapset 
poliittisen pelin nappuloina

Suomalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita on koetettu laittaa uuteen asentoon kohta 17 vuoden ajan. Suomen väestön harmaantuminen ja ihmisten palvelutarpeiden kasvu yhdessä niukkenevien eurojen kanssa on ollut pääsyy siihen, miksi eriväriset hallituskoalitiot ja lähes kaikki puolueet aina Paavo Lipposen (sd.) toisen hallituksen vuosista lähtien ovat pyrkineet jollain tavalla muokkaamaan palvelurakennetta. On ollut Kainuun mallia, Paras-hanketta, suurkunta-kuvioita, sosiaali- ja terveyspiirimallia sekä sote- ja maakuntauudistusta.

Jokaisen ”uudistuksen” suunnitteluun ja valmisteluun on käytetty valtion hallinnossa, kuntayhtymissä, kunnissa ja järjestöissä tuhottomasti aikaa ja paperia. Sairaaloissa, hoito- ja hoivakodeissa niin palveluiden tarvitsijat ja heidän läheisensä kuin henkilökuntakin ovat hämmentyneinä ja jännittyneinä odottaneet, mitä muutoksia kaavaillut uudistukset tuovat. Lopputulos on joka kerran kuitenkin ollut se, että uudistukset ovat tavalla tai toisella jääneet puolitiehen tai kaatuneet.

Tällä eduskuntavaalikaudella pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelman kunnianhimoinen päätavoite on ollut sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä maakuntauudistusten toteuttaminen. Toteutus on viipynyt, ei vähiten siksi, että sen toteutukseen on liitetty poliittista peliä julkisen ja yksityisen palvelutuotannon rajankäynnin sekä valinnanvapauden osalta.Lähestyvien eduskuntavaalien myötä perinteinen valtataistelu puolueiden kesken hallitus-oppositio –akselilla on tuonut uudistuksen toteuttamiseen näytelmäkierroksia. 

Sosiaali- ja terveyspalveluita tarvitsevat lapset, vanhukset, vammaiset ja pitkäaikaissairaat eivät kaipaa poliittista peliä, vaan takeet siitä, että laadukas ja turvallinen hoito ja hoiva ovat mahdollisimman lähellä ja ennestään tutussa ympäristössä saatavilla. Meille tärkeässä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa ihmisten hoidon ja hoivan tulee jatkossakin perustua ensisijaisesti julkisesti tuotettuihin kohtuullisen hintaisiin palveluihin, joita yksityissektori tarvittaessa ja valvotusti täydentää. Yksityisen sektorin tuotannon ei pidä olla kansainvälisten pääomasijoittajien omistamien kasvottomien jättiyhtiöiden käsissä, vaan järjestelmän täydentäjänä tulisi suosia kotimaisia sopivan pieniä yrityksiä sekä paikallisten yhdistysten ja säätiöiden tarjoamia palveluita. Yksi voimavara tällä saralla ovat evankelisluterilaisen kirkon ja muiden kristillisten yhteisöjen seurakunnat, jotka voisivat olla mukana hoito- ja hoivapalveluiden tuottamisessa sen lisäksi, että ne pystyvät huolehtimaan myös kohderyhmien henkisestä hyvinvoinnista.

Tuomas Koivuniemi
puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Epilepsiayhdistys
Kauhajoki

Jouko Peltonen
Seinäjoen kaupunginvaltuuston jäsen
Nurmo